• Selvittäkää miten kehitysvammaisuus todetaan? Mitä eri kehitysvammojen syitä on? Mitä kuuluu pre- ja postnataalisiin syihin? 

• Pohtikaa mitkä eri tekijät voivat synnytyksessä aiheuttaa lapselle kehitysvamman? 

 Synnytyksen yhteydessä suurin riskitekijä lapsen kehitysvamman syntymiselle on synnytyksenaikainen hapenpuute. Hapenpuutetta voivat aiheuttaa muun muassa avosuinen tai perätarjonta, äidin synnytyksenaikainen kuumeilu ja äkilliset hätätilanteet, kuten istukan ennenaikainen irtoaminen, kohdun repeäminen ja napanuorakomplikaatiot (prolapsi ja kompressio). Myös pihti- ja imukuppisynnytys sekä hätäkeisarileikkaus, oksitosiinin ja epiduraalipuudutuksen käyttö synnytyksessä vaikuttaisivat lisäävän riskiä hapenpuutteelle. Synnytyksenaikainen hapenpuute altistaa aivovauriolle, mikä taas voi johtaa kehitysvamman syntymiseen. Aivovaurion saattaa aiheuttaa myös synnytyksen yhteydessä käyvä tapaturma, jossa vauva saa iskun päähänsä.  

• Miten terveydenhoitajana kohtaatte kehitysvammaisen lapsen ja hänen perheensä? 

 Kehitysvammaisuudesta huolimatta lapsi ja hänen perheensä tulisi kohdata samoin, kuin mikä tahansa perhe. Jokaisen lapsen hoidossa perheen osallistaminen on tärkeässä osassa, sillä perheen osallistaminen hoitoon lisää tyytyväisyyttä ja hoitomyönteisyyttä. Vanhemman rooli kuitenkin korostuu, mikäli lapsella on vaikeuksia kognitiivisissa toiminnoissa. Tällöin vanhempi voi joutua tilanteeseen, jossa toimii lapsen puolestapuhujana. Ennen potilaan vastaanottoa tulisi ottaa selvää potilaan kehitysvamman tasosta, sekä potilaan kommunikointikeinoista ja taidoista. Ammattilaisen tulee kuitenkin huomioida, että vaikka potilaalla olisi hankaluuksia kommunikoinnissa, tulisi ammattihenkilön rohkeasti ottaa kontaktia itse potilaaseen ja yrittää luoda hänen kanssaan hyvä luottamussuhde. Erilaiset kommunikaatiota tukevat menetelmät tulee kehitysvammaisten lasten kanssa työskennellessä pitää mielessä, ja hyödyntää niitä rohkeasti. Kehitysvammaisen kohtaamisessa tärkeää on varata riittävästi aikaa vastaanotolle, eikä tilanteita tule kiirehtiä. Erityisen tärkeää kehitysvammaisen asiakkaan kohtaamisessa on selittää ymmärrettävästi, mitä vastaanotolla tulee tapahtumaan ja miten tilanne etenee. Tässäkin vanhempi voi olla apuna. Perheen erityiset tuen tarpeet tulee arvioida ja huomioida. Myös vanhempien ja esimerkiksi sisarusten jaksaminen tulee huomioida, kun perheessä on kehitysvammainen lapsi.  

• Määritelkää älyllisen kehitysvammaisuuden eri asteet. Miten terveydenhoitajina kohtaatte eri asteiset (älylliset) kehitysvammaiset asiakkaat? 

 Älylliset kehitysvammat luokitellaan älykkyysosamäärän perusteella neljään asteeseen. Lievin aste on lievä älyllinen kehitysvamma, jolloin älykkyysosamäärä on 50-69 välillä. Keskivaikeassa älyllisessä kehitysvammassa ÄO on 35-49. Vaikea kehitysvamma todetaan, mikäli potilaan älykkyysosamäärä on 20-34 välillä. Vaikein älyllisen kehitysvamman aste on syvä älyllinen kehitysvamma, jolloin ÄO on alle 20. Älyllisen kehitysvamman astetta arvioidaan nykyään kuitenkin mieluiten henkilön toimintakyvyn ja avuntarpeen mukaan.  

• Mitä tarkoitetaan itsemääräämisoikeudella vammaisen asiakkaan kohdalla? 

• Milloin rajoitustoimenpiteitä voi noudattaa? 

 Rajoitustoimenpiteitä käytetään ainoastaan viimeisenä vaihtoehtona, kun muiden lievempien keinojen käyttö ei ole mahdollista tai ne on jo käytetty. Vain laissa mainittuja rajoitustoimenpiteitä saa käyttää (esim. kiinnipitäminen, aineiden ja esineiden haltuunotto tai henkilön tarkastus sekä välttämättömän terveydenhuollon antaminen vastustuksesta riippumatta, valvottu liikkuminen ja poistumisen estäminen) ja niitä saa käyttää vain järjestettäessä laitospalveluita tai toisinaan järjestettäessä päivä- ja työtoimintaa.  

• Pohtikaa, millaisia erityiskysymyksiä nousee vammaisten asiakkaiden elämäntapaohjauksessa (itsemääräämisoikeus)? 

 Vaikka kehitysvammainen ihminen ei välttämättä ymmärrä toisten mielestä omaa parastaan (esim. rahankäyttö), häntä ei saa holhota kuin lasta, niin läheinen kuin ammattihenkilökään. Aikuinen vammainen henkilö on kuitenkin oikeutettu päättämään omaa elämäänsä koskevista asioista. Vammaisen asiakkaan kohtaamisessa on otettava huomioon, että vaikka tieto tulee välittää tälle riittävän yksinkertaisesti, informoinnin tulee kuitenkin olla aikuisten väliseen kanssakäymiseen sopivaa ja arvokasta, jotta asiakkaalle ei muodostu kokemusta alemmuudentunteesta. Asiakas on aina mahdollisuuksien mukaan osallistettava hänen hoitoaan koskevaan päätöksentekoon ja kuunnella hänen toiveitaan siihen liittyen, vaikka itse olisi eri mieltä hoidon toteutuksesta.